Hyppää pääsisältöön

Avoimen datan vaikutukset

Avoimen datan taloudellista arvoa tarkastelevassa vuoden 2020 raportissa tutkitaan avoimen datan Euroopalle tuottamaa arvoa. Se on Euroopan dataportaalin järjestyksessä toinen tutkimus vuoden 2015 raportin jälkeen. Avoimen datan markkinoiden koko on arviolta 184 miljardia euroa, ja sen ennustetaan nousevan 199,51–334,21 miljardiin euroon vuonna 2025. Raportissa tarkastellaan lisäksi markkinoiden jakautumista eri toimialoille ja avoimen datan työllistämien ihmisten määrää. Avoimen datan tuottamia tehokkuushyötyjä, kuten mahdollisesti säästyneitä ihmishenkiä ja aikaa, ympäristöhyötyjä, kielipalvelujen paranemista sekä näihin liittyviä mahdollisia kustannussäästöjä tarkastellaan ja kvantifioidaan mahdollisuuksien mukaan. Raportissa on myös esimerkkejä ja tietoja avoimen datan uudelleenkäytöstä organisaatioissa. Raportin keskeiset havainnot on tiivistetty seuraavassa:

  1.   Arvokkaiden tietoaineistojen spesifiointi ja käyttöönotto osana uutta avoimen datan direktiiviä on lupaava mahdollisuus avoimen datan laatu- ja määrävaatimuksiin vastaamiseksi.
  2. Laatu- ja määrävaatimuksiin vastaaminen on tärkeää, mutta se ei vielä riitä avoimen datan koko potentiaalin saavuttamiseen.
  3. Avoimen datan uudelleenkäyttäjien on oltava tietoisia potentiaalista ja osattava hyödyntää sitä.
  4. Avoimen datan arvonluonti on osa laajempaa haastetta osaamisen ja prosessien murroksesta. Se on pitkäkestoinen prosessi, jonka muutoksia ja vaikutuksia ei ole aina helppo seurata ja mitata.
  5. Alakohtaiset hankkeet ja yhteistyö yksityisellä ja julkisella sektorilla sekä niiden välillä tukevat arvonluontia.
  6. Avoimen datan yhdistäminen henkilökohtaiseen, jaettuun tai joukkoistamalla hankittuun dataan on ratkaisevan tärkeää, jotta avoimen datan markkinat voivat kasvaa tulevaisuudessa.
  7. Eri haasteiden yhteydessä on tutkittava ja parannettava useita datan uudelleenkäytön malleja, jotka ovat eettisiä, kestäviä ja tarkoituksenmukaisia.

Lataa koko tutkimus – Economic Impact of Open Data: Opportunities for value creation in Europe (2020)

Kuva
The Economic Impact of Open Data Report: 7 key learnings